Mistä syntyi tekijöiden kohtaamo?

Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen, tehtävien ulkoistaminen, kirjanpitäjän löytäminen, markkinointikanavien valitseminen, asiakkaiden haaliminen, palveluiden kehittäminen, sairastuminen tai tapaturma ja mitä sitten.. Tässä muutamia aiheita, joista kuulen puhuttavan ja joista itsekin olen mukana puhumassa tuon tuostakin muiden tekijöiden kanssa. Aina näistä ei arjen tiimellyksessä ehdi ajatuksia ajan kanssa vaihtaa ja joskus taas hyvä juttu jää kesken vaikkapa kaupan kassajonossa.

Näistä katkenneista ja käymättömistäkin keskusteluista syntyi ajatus ja tarve luoda paikka keskustelulle. Halusimme luoda väylän ihmisten löytää toisiaan ja samanhenkistä juttuseuraa, etenkin kaikille kenellä omaa verkostoa tai vaikkapa järjestöä taustalla ei ole. Eli ihmisiä, keneltä kysyä apua tai hakea vertaistukea yrittäjyyden koukeroihin tai muun toiminnan kehittämiseen. Halusimme luoda väylästä sellaisen, joissa me henkilökohtaisesti itse emme alkukättelyiden jälkeen enää “roiku esiliinoina” vaan jokainen saa luoda omat Piirinsä itseään kiinnostavien ihmisten kanssa, sellaisten, joiden kanssa yhteinen sävel mihin tahansa asiaan löytyy. Näistä ajatuksista syntyivät Piirin ensinuotit ja näillä toivomme voivamme sinun ja kymmenien muiden kanssa soittaa sinfonian, joka soi nyt ja vielä vuosien päästäkin 🙂.

-Jenni